Jim Carrey sanoi hienosti pitämässään puheessa:
“Toiminta lähtee joko rakkaudesta tai pelosta käsin. Isäni unelmoi koomikon urasta, mutta valitsi turvallisen tien ja ryhtyi kirjanpitäjäksi. Kun olin 12-vuotias, isäni irtisanottiin tästä turvallisesta työpaikasta ja se aiheutti todella vaikeita aikoja perheellemme. Tästä opin sen, että on mahdollista epäonnistua myös siinä, mitä ei rakasta, joten miksei antaisi mahdollisuudelle tilaa ja tekisi oikeasti sitä, mitä rakastaa?”
Kaikki me kohtaamme valtavan määrän valintoja elämässämme. Osa niistä ei juuri hetkauta arkea ja osa on taas niin isoja, että ne saavat lattian tärisemään allamme. Kun olemme ison valinnan äärellä, teemme usein päätöksen pelosta käsin ilman, että ymmärrämme tätä tietoisesti.
Päässämme pulisee epäilijän ääni, joka yrittää ylipuhua meidät pois uudesta ja tuntemattomasta. Usein se luettelee toinen toistaan vakuuttavampia selityksiä sille, miksei asia tule koskaan onnistumaan ja minkä takia koko homma on kuolleena syntynyt.
Siis kuka minä olisin tekemään Hartwall-areenan liitoksia tärisyttävää seminaaria, koska en ole mikään Tony Robbins? Voisinko minä muka voittaa Finlandia-palkinnon, vaikka äidinkielen opettajani käytti minua varoittavana esimerkkinä koko luokalle. Miten kukaan tulisi hyvinvointivalmennukseeni, vaikkei minulla ole edes yhtä mieltä lämmittävää sertifikaattia aiheesta? Voisinko minä muka vapauttaa ihmisiä menneisyyksiensä möröistä ilman psykoterapeutin virallisia papereita?
Tuo sisäinen äänemme epäilee äärimmäisen taitavasti. Sen lisäksi se myös keksii erilaisia seuraamuksia, jotka voivat pahimmillaan toteutua, kun vääjäämätön epäonnistuminen on käsillä.
Mitä tapahtuisi, jos ryhtyisin toteuttamaan unelmaani ja kaikki menisi pieleen? Mitä epäonnistuminen tekisi minun tulevaisuudelleni? Menettäisinkö uskottavuuteni? Joutuisinko palaamaan häntä koipien välissä vanhaan ja kuuntelemaan tuttavapiirini laulamaa “mitä minä sanoin” -hymniä?
Kyseessä on epäonnistumisen pelko, joka on usein pääsyy sille, miksi niin moni unelma jää toteuttamatta ja moni tuote tai palvelu haalistuu keskinkertaiseksi mössöksi. On nimittäin niin helppoa valita turvallinen tie ja tehdä vähän samoin kuin ennenkin. Mitä jos vain vähän parannettaisiin toimivaa eikä lähdettäisi tekemään jotain radikaalisti uutta ja erilaista, josta voi olla joka solulla ylpeä silläkin uhalla, että siitä tulee vuosisadan floppi?
Epäonnistumisen pelko ja tekemättömän katuminen
Onko sitten niin, että todella rohkeita asioita tehneet ihmiset eivät yksinkertaisesti pelkää epäonnistumista?
Ei taida olla.
He pelkäävät epäonnistumista siinä missä muutkin, mutta he suhtautuvat epäonnistumisen pelkoon eri tavalla kuin muut.
Elämässämme on kahdenlaista epäonnistumista: tekemistä ja tekemättömyyttä. Voit epäonnistua siinä, että kirjoitat kirjan, jota kukaan ei halua lukea tai siinä, ettet kirjoita kirjaa laisinkaan. Voit epäonnistua siinä, että aloitat yrityksen, joka tuottaa vain harmaita hiuksia tai sitten jätät tuon yrityksen kokonaan perustamatta.
Suurin ero tekemisessä ja tekemättömyydessä epäonnistumiselle on se, kumpaa kadumme enemmän. Psykologit Thomas Gilovich and Vicky Medvec summaavat tutkimuksessaan, että “Pitkällä tähtäimellä, kaiken ikäiset ja tyyliset ihmiset katuvat tekemättömiä asioita paljon enemmän kuin tehtyä.” He siis katuvat juuri sitä, etteivät käyneet kouluja, eivät tarttuneet vuosisadan bisnesmahdollisuuteen, eivät kirjoittaneet kirjaansa tai eivät viettäneet tarpeeksi aikaa ystäviensä ja perheensä parissa.
Rohkeasti uusia asioita tekevät ihmiset ymmärtävät tämän. He tietävät, että he tulisivat katumaan tekemättömiä asioita valtavasti, jos he joutuisivat hautaamaan ne mukanaan. Kun tämän todella ymmärtää, se luo positiivista painetta ensimmäisen askeleen ottamiselle. Eihän kukaan meistä halua katua tekemätöntä?
Epäonnistumisen uudelleenmäärittely
Olen ollut mukana tekemässä ison kasan menestyksekkäitä digituotelanseerauksia, joista suurin ylsi kuusinumeroisiin summiin vain muutamassa päivässä. Tämän perusteella voisi helposti kuvitella, että lanseeraukset eivät minua enää pelota. Totuus on kuitenkin päinvastainen.
Aina ennen lanseerauksen alkua minun on vaikea saada unen päästä kiinni, kädet hikoavat ja vatsan pohjassa tuntuu oudolta. Mielessäni pyörii pelko siitä, reagoiko yleisö viestintääni halutulla tavalla. Joskus niin käy, joskus ei. Tulevaa on mahdotonta ennustaa.
Tiedän, että tuotteeni todella auttaa asiakasta – jos hän antaa sille mahdollisuuden. Minua kuitenkin pelottaa, olenko onnistunut kuvaamaan tuotteen hyödyt siten, että asiakas ymmärtää hänelle tarjotun avun, muutoksen jota olen tarjoamassa. Joskus niin käy, joskus ei. Tulevaa on mahdotonta ennustaa.
Voisin tietysti välttää epäonnistumista pelaamalla varman päälle. Parantaa varovasti vanhaa ja tehdä aina niin kuin olen ennenkin tehnyt, mutta sitten jäisin ilman tärkeintä eli epäonnistumisesta saatavaa oppia.
Kun katson elämääni taaksepäin, voin sanoa, että mitä mehevämpi epäonnistuminen, sitä isompi oppi.
Vuosia sitten olin tekemässä erästä hyvinvointilanseerausta, jonka lopputulos oli hävettävän huono. Kaikki näytti aluksi hyvältä, mutta kassakone ei kilissyt kuukausien huolellisesta valmistelusta huolimatta. Lanseerauksen jälkeen teki mieli vaihtaa alaa ja puhaltaa peli poikki. En kuitenkaan sitä tehnyt, vaan nousin jaloilleni, selvittelin seuraavan kuukauden tuota myymättömyyden mysteeriä ja ymmärsin oppeja, joita en vaihtaisi mistään hinnasta pois.
Ja näin jälkikäteen ajatellen olen ikuisesti kiitollinen tuolle epäonnistumiselle, koska ilman sitä en pystyisi tekemään niitä asioita, joita nykyään teen.
Originals-kirjassakin (Kindle) mainitaan, että usein kaikkein menestyneimmät, todella rohkeat ihmiset ovat epäonnistuneet eniten, koska he ovat yrittäneet eniten. Pelko ei ole heitä pysäyttänyt, vaan he tietävät, että jokainen epäonnistuminen tuo juuri sitä tarvittavaa osaamista, jota tarvitaan ennen seuraavaa isoa onnistumista. Picassokin joutui maalaamaan 20 000 taulua tehdäkseen muutaman mestariteoksen.
Kenties sinunkin suurin mestariteoksesi odottaa isoista epäonnistumista seurannutta oppia?
Meidän pelkomme
Tunnustan, että epäonnistumisen pelko on hallinnut myös meitä täällä Digivallankumouksessa. Olemme epäilleet omia ajatuksiamme ja siirtäneet monet kunnianhimoiset suunnitelmamme tuonnemmas, koska juuri nyt ei ole mukamas järkevää niitä toteuttaa.
Nyt olemme kuitenkin oppineet tanssimaan pelon kanssa, koska tiedämme katuvamme tekemätöntä enemmän kuin tehtyä. Ja jos suunnitelmamme eivät toimi, voimme oppia niistä ja jakaa suurimmat ymmärtämyksemme myös sinulle.
Jos olet halukas säästämään vuosia oppimalla virheistämme, sinun kannattaa seurata meitä Periscopessa (tästä ohjeet). Puhumme siellä isoimmista oivalluksistamme yrittämisen polulla ja pääset todistamaan sitä, että todella teemme rohkeita, kenties Suomea muuttavia juttuja rakkaudesta käsin, emme pelosta.
Tee sinäkin.
