Minun tarinani lifestyle-yrittäjäksi

Kello on kahdeksan ja kömmin ylös sängystä. Aurinko paistaa. Tuttuun tapaan raahaudun keittiöön juomaan ison kulauksen energisoivaa vettä ja valmistan herkulliset kahvit. Nappaan jääkaapista raikkaan pirtelön ja nautiskelen sen kaikessa rauhassa. Katselen ikkunasta ulos. Kaivan Moleskinen esiin ja virittäydyn opiskelemaan. Saan ajatuksen, että voisin tehdä muutaman tunnin töitä. Miksipä en tekisi? On lauantai.

Siirryn keittiöstä olohuoneeseen ja huomaan sähköpostin entiseltä kollegaltani. Mietin, että mitähän asiaa hänellä oikein on? En ollut nimittäin kuullut hänestä muutamaan vuoteen mitään. Kävi ilmi, että hän on kiinnostunut kuulemaan lisää lifestyle-yrittäjyydestä ja miten itse toteutan sitä. Minäkö, lifestyle-yrittäjä? Siis olenko oikeasti lifestyle-yrittäjä? Toteutanko oikeasti tätä tavanomaisuudesta poikkeavaa tapaa rakentaa työ elämän ympärille sen sijaan, että elämä rakennetaan työn ympärille?

Mietin, että “olipa hyvä kysymys”. Muutokset tapahtuvat niin vaivihkaa, että en enää ollut pitkään aikaan ajatellut toimintatapojeni olleen jotenkin erikoisia tai millään tavalla poikkeavia. Tuntui vaikealta vastata siihen, että olenko minä nyt todellinen lifestyle-yrittäjä ja omien polkujen kulkija? Vihdoin tajusin, miten paljon elämäni on muuttunut neljässä vuodessa. Ajatus entisestä elämästäni pysähdytti.

Samassa mieleeni palautui eräs lämmin kesäinen ilta muutama vuosi takaperin. Olin ystävieni kanssa nauttimassa Suomen kauniista suvesta järven rannalla. Istuimme saunan lauteilla ja minulle heitettiin yllättävä kysymys: “Pekka, pystyisitkö vielä palaamaan palkkatyöläiseksi yritykseen, jossa joku muu määrää tehtäväsi ja sinulla ei olisi saavuttamaasi yrittäjän vapautta?”.

Elämä ennen vapautta

Mieleeni palautuivat jokapäiväiset matkat harmaaseen toimistoon ja takaisin, kalenterikutsut palavereihin, toisinaan esiintyvä motivaatiopula, jatkuvat työnteon keskeytykset, kahvihuoneessa rupattelut, yrityksen virkistyspäivät, työmatkat, palkkapäivät, lomat kesällä ja talvella, lomilta paluun tuska, joka sunnuntainen ahdistus tulevasta viikosta ja eläkesäästäminen.

Tavallisina työpäivinä suljin toimiston oven kellon lyödessä viisi, jolloin vihdoin pääsin tekemään niitä asioita mitä todella halusin. Torstain kieppeillä odottelinkin jo viikonloppua ja mietin sitä kaikkea kivaa mitä se toisi tullessaan. Perjantait ja lauantait olivat viikon parhaita päiviä, koska seuraavana päivänä ei tarvinnut mennä töihin, vaikka töissä olikin ihan kivaa. Viikonloppuisin sain vihdoin nukkua pidempään. Sunnuntaita varjosti pieni orastava työstressi.

Lomia muistan odottaneeni paljon. Ajattelin, että sitten saan herätä sillloin kun haluan ja tehdä vihdoin asioita, joita en arkena ehdi tehdä. Normaalisti aloin odottaa jo toukokuun tienoilla heinäkuussa alkavaa kesälomaa ja viikolla 9 pidettävä talviloma alkoi pyöriä mielessä heti joululoman jälkeen. Varmana loman lähestymisen merkkinä olivat kaverieni jatkuvat ilmoitukset päivistä loman alkuun. Innokkaimmat lomien odottelijat toitottivatkin lomien lähenemistä jo 99 päivän kohdalla. Niin ja jos joulun pyhät osuivat viikonlopulle, se sapetti.

Lomaa edeltäneet päivät olivat usein enemmän tai vähemmän kaaosta, koska koko maailma piti saada jostain kumman syystä valmiiksi. Kiire sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Loman ensimmäinen viikko meni lähinnä palautuessa työstressistä. Toisella viikolla pystyi sitten vihdoin todella vapautumaan ja kenties suuntaamaan nokan kohti uusia kulttuureita. Loman lähetessä loppua, alkoi pienoinen ahdistus hiipiä mieleen. Kohta oli nimittäin palattava taas arkeen ja seuraavaan kunnolliseen lomaan oli puoli vuotta aikaa. Huokaus.

Jälkeenpäin asiaa ajateltuani voin sanoa, että elin tuolloin unelmieni elämää. Ajattelin, että elämäni kuuluu mennä näin. En tiennyt paremmasta. Tuntui, että minun elämällä olisi ikään kuin etukäteen määritetty käsikirjoitus, josta poikkeaminen olisi mahdotonta. Miten minä voisin toimia eri tavalla kuin kaikki muut ihmiset ympärilläni? Olin kuuliainen Suomen kansalainen, koska olin suorittanut lukion kunniakkaasti, valmistunut oivallisesti diplomi-insinööriksi, jonka lopputyö sai vieläpä kiitosta ja olin hyvissä töissä. Varmaan joku voisi antaa minun elämälleni kiitettävän arvosanan suomalaisilla standardeilla. Vain kaksi lasta ja farmariauto puuttuivat. Kaiken kaikkiaan olin todella hyvässä asemassa elämässäni ja ihan onnellinen. En tiennyt paremmasta.

Olin ollut työelämässä noin kymmenen vuotta, kun minusta alkoi tuntua siltä, että matkani kohti parempaa elämää ja tavoitteitani tuntui tuskaisen hitaalta. Vaikka etenin elämässäni, niin minusta tuntui, että pystyisin paljon parempaan. Mieleeni hiipi ajatus, että ehkä minulle voisi olla jotain merkityksellisempää ja toisenlaista tarjolla elämässäni.

Matka yrittäjäksi

Eräänä päivänä rohkaistuin ja päätin näyttää tavoitelistaani esimiehelleni käsi vapisten ja sanoin: “Minua on jo pidempään vaivannut tunne, etten etene elämässäni, urallani ja osaamisessani tarpeeksi nopeasti haluamaani suuntaan. Haluaisin näyttää sinulle tavoitelistani ja minua kiinnostaisi kuulla näkemyksesi, että voinko saavuttaa nämä tavoitteet työskentelemällä täällä?”. Kieltämättä tämä veto pelotti, mutta pomoni ymmärsi minua. Olimme samoilla linjoilla.

Samanaikaisesti olimme Digivallankumouksen Petrin ja Henrin kanssa pohtineet yrityksen perustamista ja perjantaina 18.9.2009 teimme hypyn tuntemattomaan ilman tietoa mitä tuleman pitää. Tätä seurannut viikonloppu uumoilikin tulevasta, sillä vietimme sen Ilkka Koppelomäen pitämässä “Saa mitä haluat” -valmennuksessa. Viikonlopun aikana muistan pohtineeni kaikkea tulevaa ja millainen tulevaisuus minua miellyttäisi. Mitä siis todella haluaisin elämältäni. Se tuntui samaan aikaan jännittävältä ja kiehtovalta. Mitä oikein uskaltaisin toivoa tulevalta? Mitä jos nämä kaikki toteutuisivatkin?

Sitten pikakelauksena muutama vuosi eteenpäin. Matkaan oli mahtunut kaksi rahoituskierrosta, onnistumisia, epäonnistumisia, jännitystä, elämäniloa, kovaa työntekoa, oppeja ja erehdyksiä sekä kasa turhautumista. Kehittämäämme palvelun käyttäjämäärät olivat kasvussa niin Suomessa kuin Japanissakin, mutta ei sillä vauhdilla kuin olimme toivoneet. Kaikki oli mielenkiintoista sekä haastavaa samaan aikaan. Koin kuitenkin turhautumista meidän hitaasta etenemisestä ja siitä, että yrityksestä oli vaivihkaa rakennettu minikokoinen kopio minulle niin tutusta korporaatiosta.

Yrityskulttuurissamme oli paljon hyvää, mutta töitä tehtiin viikonloppuja myöden, lomia ei juuri pidetty ja jopa päivittäisistä aamupalavereista myöhästymistä sakotettiin. Olimme rakentaneet itsellemme raamit, jossa vapautta rajoitettiin ankaralla kädellä ja keskityimme vääriin asioihin. Hyvän työntekijän merkki oli olla toimistolla yhdeksästä viiteen. Jos teki töitä jossain muualla, ei ollut niin hyvä työntekijä. Vaikka päivä oli tehoton, mutta istui koko päivän kiltisti toimistotuolissa, oli hyvä työntekijä. Töiden tekeminen kotoa käsin aiheutti mutinaa, koska kukaan ei nähnyt tuolissa istumista yhdeksän ja viiden välillä. Vuosi vuodelta koin tämän kaiken yhä vahvemmin itse rakentamanani vankilana, jossa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Halusin jotain aivan muuta.

Myös Petrillä ja Henrillä oli herännyt samansuuntaisia ajatuksia ja muutaman mutkan kautta päätimme tehdä radikaalin suunnanmuutoksen yrityksessämme kesällä 2012. Lähdimme ohjaamaan toimintaamme kohti todellista intohimoamme digitaalisten tuotteiden sanansaattajina, tekijöinä, markkinoijina ja myyjinä. Kevensimme tiimimme rakennetta ja lähdimme suunnittelemaan yrityksemme toimintatapoja tyhjältä pöydältä. Halusimme kokeilla, voisiko yritystä rakentaa uudella tavalla. Muutimme pienempään toimistoon ja purimme korporaatioista tuttuja rakenteita. Tämä oli minulle iso askel kohti parempaa elämää ja lifestyle-yrittäjyyden mahdollisuus pyöri mielessä.

Ensiksi poistimme toimistopakon ja päätimme, että palaamme siihen, jos työt eivät edisty. Hankaluudeksi kuitenkin muodostui se, että täytyi raahautua joka aamu toimistolle aamupalaveriin. Siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä ja poistimme lopulta myös aamupalaverit. Tämä aiheutti kuitenkin epätietoisuutta siitä, mitä muut olivat edellisenä päivänä tehneet. Onneksi asioihin on löydettävissä ratkaisuja ja siirryimme käyttämään I Done This -palvelua edellisen päivän saavutusten raportointiin. Niin ja toimistopakkoon ei olla palattu.

Toimistopakon poistaminen on mahdollistanut töiden teon milloin mistäkin. Usein luovaa työtä tehdessä haen uusia paikkoja, koska olen huomannut tämän antavan tilaa uusille ajatuksille. Olen kokeillut työskennellä keittiössä, olohuoneen lattialla, parvekkeella, kahvilassa, lentokoneessa, junassa ja välillä jopa toimistosta käsin. Huomaan kaipaavani vaihtelua ja inspiraatiota elämääni. Tämä vaihtelu myös antaa minulle uusia ajatuksia. Kun en ole toimistolla, minua on myös vaikeampi keskeyttää töiden teon lomassa, jonka seurauksena saan myös enemmän aikaiseksi. Hyvänä nyrkkisäätönä on tiputtaa kommunikaatio minimiin. Siis minimiin, ei sen alle.

Vapaampaan toimintamalliin vaihtaessa siirsimme fokuksen tuntien kirjauksesta saavutusten kirjaukseen. Tuntuu, että on paljon järkevämpää keskittyä tuntien sijaan siihen, mitä saa päivän aikana aikaiseksi. Kuvitellaan tilannetta, jossa olen koko päivänä pitänyt tunnin palaverin jälleenmyyjäksi ryhtyvän tahon kanssa tai olen hienosäätänyt yrityksen menestyksen kannalta epäolennaista asiaa kymmenen tuntia. Kumpi on parempi? Tuloksiin keskittyminen on auttanut pysymään olennaisessa ja motivoinut keksimään oikoteitä asioille, koska se voi oikeasti vaikuttaa työpäivän pituuteen.

Ainakin minulla on päiviä, jolloin työt luistaa kuin unelma ja sitten taas päiviä, jolloin työt takkuaa. Vapauden tuomana etuna tällaisina päivinä voi pitää suosiolla vapaata ja inspiraation iskiessä taas tehdä pitkiäkin päiviä. Kuten mainitsin, paljon tärkeämpää on pitää pyörät pyörimässä ja tehdä fiksusti hommia kuin pakottaa itsensä työntekoon. Olen myös poistanut eroa arkipäivien ja viikonlopun väliltä. Ne ovat minulle vain päiviä. Jos arkena työ ei luista, niin voin tehdä hommia viikonloppuna. Voin myös hyvin pitää vapaapäivän maanantaina, kunhan pyörät pyörivät tästäkin huolimatta.

Tuntuu, että on paljon järkevämpi pitää lomaa silloin, kun sitä haluaa tai tarvitsee eikä silloin, kun se on määrrätty. Esim. sateisena päivänä voi paiskia töitä hartiavoimin ja aurinkoisena suunnata katselemaan mitä Näsijärvellä olisi tarjottavana. Jos työ on vienyt voimat, voi aina suunnata viikoksi mökille kalastelemaan heinähattu päässä. Tärkeää on vain se, että muut tiimin jäsenet tietävät missä mennään ja yrityksen toiminta ei pysähdy lomailun ajaksi. Tämä on ollut mukava malli, koska nyt ei tarvitse odottaa loppuunpalamista tai lakisääteisiä lomia kaksi kertaa vuodessa. Mitä jos pitäisikin loman silloin, kun sitä eniten tarvitsee tai muuten vain tuntuu siltä?

Monet toimintatapamme ovat tavanomaisuudesta poikkeavia ja ne tarjoavat perustan uudenlaiselle tavalle elää.

Suunnittele oma elämäsi, älä ajaudu omaan elämääsi

Huomasin Ville Lahtisen erinomaisen artikkelin kiireestä ja suomalaisten työkeskittyneestä ajatusmallista. Tätä kuvaa hyvin Lahtisen kaverien ihmettelyt hänen 20 tuntiselle työviikolleen: Miten paljon sitä voisikaan tienata, jos tekisikin 40 tuntia viikossa? Olen törmännyt tähän samaan ilmiöön useamman kerran, jossa elämää eletään töiden ehdolla. Näin minäkin tein entisessä elämässäni.

Yksi tärkeistä lifestyle-yrittäjyyden kulmakivistä on toimia täysin normia vastaan ja rakentaa työ tukemaan elämää eikä rakentaa elämä tukemaan työtä. Tämä on iso ajatuksellinen muutos. Tämä muutos on työllistänyt minua vuosien varrella aika paljon ja rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että se on ollut varsin haastavaa. Olin nimittäin rakentanut toisenlaista elämää jo pitkään. Muutos on koskettanut oikeastaan kaikkia elämän osa-alueita.

Elämänmuutosta ennen täytyy tietää mitä suuntaa kohti haluaa mennä ja mistä haluaa eroon. Minä toteutin tämän miettimällä vastauksia kysymyksiin, jotka tarkensivat suuntaa, johon haluan mennä. Vastasin seuraaviin kysymyksiin:

• Kuinka paljon rahaa tarvitsen vuositasolla unelmien elämässä? 100 000 euroa?
• Ketä haluaisin auttaa tämän summan ansaitsemiseen ja miten?
• Miten käyttäisin aikani, jos en työskentelisi ollenkaan?
• Mikä on lämpötila, jossa viihdyn aidosti parhaiten?
• Missä maassa ja kaupungissa asuisin kaikista mieluiten?
• Millainen koti minulla olisi ja millaisella näköalalla?
• Miten aloittaisin unelmapäiväni?
• Monelta heräisin unelmapäivänäni?
• Miten unelmapäiväni jatkuisi?
• Miten unelmapäiväni ilta kuluisi?
• Minkälaisten ihmisten kanssa viettäisin päiväni?

Jokaisella vastaukset edeltäviin kysymyksiin ovat erilaiset eikä ole oikeaa eikä väärää. Tarvitaan vain roimasti uskallusta unelmoida. Minun vastaukseni liittyivät vahvasti muiden ihmisten auttamiseen, kehittymiseen, elämyksien kokemiseen ja vapauteen. Siis vapauteen asua missä maailmankolkassa tahansa. Ulkomailla asuessani todella ymmärsin miten tärkeitä kokemukset ja niiden mukana tulleet ihmiset todella ovat. Niitä ei voi mitata rahassa. Tätä ajatusta tukee myös määritelmä lifestyle-yrittäjyydestä, jossa ei maksimoida rahaa vaan merkityksellistä elämää.

Ajatus lifestyle-yrittäjyydestä on kypsynyt mielessäni jo pitkään ja olen viime vuosien saatossa valmistautunut uudenlaiseen elämään, jotta unelmani vapaammasta elämästä olisi mahdollista. Olen vähentänyt tavaraa elämästäni, en omista autoa, pöytäkone vaihtui kannettavaan, kirjahylly poistui e-kirjojen tieltä, kaikki tärkeät paperit on skannattuna koneella, kone on varmuuskopioitu pilveen, yritystoiminta on siirtynyt täysin verkkoon ja valmennan pääasiassa vain verkon välityksellä. Suurin vapautta rajoittava ongelma on ollut se, että vaimoni, Elisan, työ oli sidottu Tampereeseen. Tänä kesänä vihdoin uskalsimme tehdä uuden hypyn tuntemattomaan ja nyt taloudessamme asuu yhden lifestyle-yrittäjän sijaan kaksi.

En ole vielä saavuttanut tämän hetken arvausta unelmien elämästäni, mutta olen matkalla sinne.

Lifestyle-kokeilu: kuukausi Ranskassa

Muutama viikko sitten koin taas yhden ahaa-elämyksen, kun tajusin sen, että niitä asioita ei kaipaa mistä ei tiedä tykkäävänsä. Tämä ajatus on samanaikaisesti yksinkertainen, mutta monimutkainen. Toisaalta sitä voi olla todella tyytyväinen elämäänsä, mutta tämä voi samalla tyrehdyttää pyrkimykset parempaa. Siitä voi seurata se, ettei koskaan koe niitä asioita mitkä olisivat todella sytyttäneet.

Hyvänä esimerkkinä tästä voi toimia asuminen ulkomailla. Muutin Elisan kanssa Walesiin vuonna 2004 ja lähdimme sinne pelonsekaisin tuntein, koska emme tienneet mikä meitä siellä odottaisi. Ennen sinne menoa oli vaikea kuvitella millainen vuosi tulisi olemaan, keihin siellä tutustuisi ja johdattaisiko tämä meidät johonkin uuteen. Mistä sitä olisi tiennyt? Moni aina Suomessa asunut ei ulkomailla asumista kaipaa, koska ei tiedä mitä voi menettää. Ei sitä osaa kaivata. Se oli kuitenkin huikea kokemus ja meille jäi sieltä kasa huikeita muistoja, parempi englannin kielen taito ja kirsikkana kakun päällä aivan mahtavia ystäviä, jotka jopa matkustivat juhlimaan meidän häitämme Suomen suvessa!

Tästä syystä johtuen päätimme Elisan kanssa kokeilla, miltä lifestyle-yrittäjyys yhdistettynä häämatkaan tuntuu. Olemme nyt viettäneet kuukauden Ranskassa ja asuneet AirBNB:n kautta vuokratuissa asunnoissa paria hotelliyötä lukuun ottamatta. Halusimme testata, miten paikkariippumattomuus ja lifestyle-yrittäjyys todellisuudessa onnistuu ja miltä ne tuntuvat. Tavoitteena oli tunnustella, onnistuuko yritysten pyörittäminen toisaalta yhtä jouhevasti kuin se onnistuu yrityksiemme pääkallopaikalta, Tampereelta, käsin.

Kaikki on mennyt yllättävän hyvin. Aamuisin olemme asettaneet tavoitteet päivän tehtäville ja kun ollaan niihin päästy, olemme lähteneet tutustumaan Ranskan kulttuuriin ja ihastelemaan kaunista kaupunkia. Tämä on todella motivoiva tapa keskittyä tuloksiin työtuntien sijaan: mitä tehokkaammin teemme tärkeät asiat, sitä enemmän ehdimme nähdä Ranskaa. Aurinkoisina päivinä töitä on tehty vähemmän ja sateisina enemmän. Kun matkalla on pidempään, ei ole painetta juosta paikasta toiseen jatkuvalla syötöllä.

Kuukauden aikana olemme katselleet nähtävyyksiä, tutustuneet Ranskan mielettömään ruokakulttuuriin, harjoitelleet kieltä, maistelleet sommalierin suunnittelemaa viinimenua, käyneet kasinolla, kokeilleet kahta Pariisin Crossfit-salia, lenkkeilleet ympäri kaupunkia, pyöräilleet rantabulevardilla, nauttineet loistohotellin kolmannen kerroksen uima-altaasta merinäköalalla, rentoutuneet ja nauttineet toistemme seurasta. Usein myös pysähdymme kivaan katukahvilaan pidemmäksi aikaa hörppäämään maistuvat kahvit ja opiskelemaan. Kaikki tämä on ollut sopusoinnussa yritysten pyörittämisen kanssa ja linjassa sen kanssa mitä halutaan elämältämme. Suurin osa asiakkaistamme ei ole edes huomannut, että matkustamme ulkomailla!

Vaikka kaikki tuntuu ruusuiselta, on tässä haasteitakin ollut. Kerran E-kirja mastermindilaiset saivat kokea sekoiluni aikaeron kanssa (kyllä, tunnustan), välillä verkkoyhteydet katkeilivat, tutustuin kalliisiin puhelumaksuihin ja muutama tärkeä palaveri jäi kokematta. Jouduin myös turvautumaan ystäväni apuun, joka sankarimaisesti sai puhuttua postineidin säilyttämään pakettiani poikkeuksellisen pitkään. Niin ja kukat olisivat kuihtuneet ilman naapurissamme asuvaa loistotyyppiä. Kotiintulossa jännittää, että saanko vielä jotain laskuja paperisena. 🙂

Kaikki nämä ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta se vaatii aktiivista työtä ja tiedon etsintää (tässä on verkkokurssin paikka!). Esimerkiksi Skypellä on huomattavasti halvempaa soittaa matkapuhelimiin kuin suomalaisella liittymällä. Aluksi ihmettelin, kun anoppikaan ei vastannut Skypellä tekemiini puheluihin. Onneksi kyse ei ollut antamien kukkien vähyydestä, vaan siitä ettei Skype näyttänyt puhelinnumeroa ilman CallerID-palvelun käyttöönottoa.

Palaverit voi hoitaa vaikkapa Skypellä, Google Hangoutilla tai Go to Meetingillä ja kannattaa tehdä heti selväksi ettei todella pääse paikan päälle, vaan palaveri on hoidettava etänä. Laskutkaan eivät ole enää ongelma, koska ne saa tilattua sähköisenä verkkopankkiin ja aikaeron oppii ottamaan huomioon ajan saatossa. Paketitkin voi tilata usein mihin maahan tahansa.

Ennen raahasin oppimateriaalia mukanani, mutta nykyään olen vaihtanut paperikirjat sähköisiin ja koneellani on kymmeniä verkkokursseja. Hetki meni totutellessa pois uunituoreen paperikirjan tuoksusta, mutta nykyään en ymmärrä yhtään syytä, miksi paperikirjoja ostaisin. Niin ja kukat voi lahjoittaa vaikkapa anopille. 🙂

Vaikka olen tehnyt tavoitteideni eteen paljon töitä, ei niiden saavuttaminen ole mahdotonta. Tärkeintä on vain tietää mitä haluaa ja sitten vain mennä määrätietoisesti sitä kohti. Jos ei tiedä mitä haluaa, kannattaa se ehdottomasti selvittää.

Muutama vuosi takaperin ystäväni oli esittänyt minulle erinomaisen kysymyksen siitä, että voisinko kuvitella luovuttavani yrittäjän vapautta ja siirtyä takaisin korporaation syövereihin. Tällöin vastaukseni kuului seuraavasti: “Nykyinen matkani yrittäjänä on ollut niin mielenkiintoinen, että paluu vanhaan tuntuu kaukaiselta. Koen, että saavutettu vapaus voisi olla vaikea luovuttaa pois.”. Muutaman vuoden kokemuksia ja kuukauden Ranskan matkaa rikkaampana vastaukseni on selkeytynyt mielessäni. Se kuuluu näin: “En voisi”.

Kiinnostuitko? Jos vastaus on se mitä oletan, käy lukemassa tämä artikkeli.