5 TED-videota opetuksen mullistuksesta: opintosuunnitelma digiaikaan?

Tämä on Digivallankumouksen ensimmäinen yhteisoppimiskokeilu, jossa porukalla mietitään kuinka opintosuunnitelma voitaisiin siirtää digiaikaan. Nyt voit fiksuna ja filmaattisena lukijanamme osallistua tämän artikkelin kirjoittamiseen ja saada näkyvyyttä sivustollamme!

Jos siis haluat auttaa Digivallankumouksen lukijoita tai meitä, ohjeet yhteisoppimiskokeiluun osallistumiseen löydät artikkelin lopusta.

Vaikka Suomen PISA-pisteet ovat olleet korkealla vuodesta toiseen ja tänne tullaan ulkomaita myöden ihmettelemään menestyksemme salaisuutta, emme kuitenkaan voi jäädä tuleen makaamaan. Koulutusjärjestelmämme on näennäisesti kunnossa, mutta tästä huolimatta uskon radikaaliin uudistustarpeeseen. Uskon siis, että pienet pienet harppaukset eivät riitä, vaan tarvitsemme digivallankumouksen.

Minun on pakko sanoa, että arvostan suuresti Suomen opetusjärjestelmää ja asiat voisivat olla paljon huonomminkin. On kuitenkin tärkeää huomata, että asioiden oleminen ihan hyvin, ei saa missään nimessä olla kehityksen este (vaikka usein se onkin). Uskon siis uudelleenajattelun tarpeeseen, koska olemme rakentaneet järjestelmäämme tiettyjen olettamusten päälle ja on mahdollista, ettei niitä olla valmiita haastamaan, koska tämä vaatii uudelleenajattelukykyä ja uskallusta haastaa rakenteet, joiden päälle koko järjestelmämme on rakennettu.

Myös Sir Ken Robinson puhuu koulutusjärjestelmän radikaalin uudistamistarpeen puolesta. Hän kysyi yleisöltään , että “Kuinka monella on useampi lapsi?”. Noin puolet yleisöstä nosti kätensä. Kun hän kysyi, että “Kuinka monella nämä lapset ovat samanlaisia?”. Tällöin kukaan ei nostanut kättään. Koulutusjärjestelmämme muistuttaa kuitenkin yllättävän paljon tehdasta, jonne menee oppilaita sisään ja lopulta ulos tulee tietyn opetussuunnitelman mukaan “valmistettuja”, tai no, “valmistuneita” oppilaita. Olemme valmiita, kun olemme kulkeneet Opetushallituksen ennalta määritellyn polun. On totta, että tässä polussa on tiettyjä haaroja, mutta kun katsotaan korkeammalta tätä järjestelmää, niin polussa on vain vähän haaroja.

Keskitymme enemmän samankaltaistamaan lapsiamme kuin ruokkimaan heidän monimuotoisuuttaan ja erilaisuuttaan. On selvää, että tietyt perustaidot ovat tärkeitä elämässä selviämisen kannalta, kuten lukutaito, kirjoitustaito, englannin kieli ja perustaidot matematiikassa. Rohkeimmat voivat jopa tämän haastaa. On totta, että Supercell, Campwire tai vaikkapa Rovio hyötyvät matemaattisen ajattelun hallitsemista, mutta saako teollisuuden tarve olla veturi lapsiemme erilaisuuden tukahduttamisessa?

Paremmilla kysymyksillä parempi opintosuunnitelma

Opin Keith Cunninghamilta Elevate 2013 -seminaarissa, että oikeiden kysymysten esittäminen voi johtaa kehittymiseen. Kun aivoille esittää kysymyksen, ne etsivät vastauksen. Jos puolestaan aivoilta kysyy parempia kysymyksiä, saadaan myös parempia vastauksia. Tätä tekniikkaa voi käyttää mihin tahansa kehittymiseen tähtäävään toimintaan, kuten liikevaihdon kasvattamiseen, parisuhteen parantamiseen tai vaikkapa digivallankumouksen edistämiseen opetusjärjestelmässämme.

Listasin alle muutaman mielenkiintoisen kysymyksen, jotka pyrkivät haastamaan nykyisiä rakenteita toivottavasti ketään suututtamatta:

Mihin nykyinen järjestelmämme todella pohjautuu ja onko tämä pohja todellisuudessa enää relevantti?
Miten järjestelmämme suhtautuu siihen, että lapset ovat todellisuudessa hyvin erilaisia?
Olisiko järkevämpää keskittyä ruokkimaan oppilaiden monimuotoisuutta ja luovuutta loogisen ajattelun sijaan?
Voisiko opettajien aikaa valjastaa johonkin hyödyllisempään kuin samankaltaisten asioiden opettamiseen vuodesta toiseen?
Voisiko opetusta tehostaa videoiden ja nykyteknologian avulla?
Voisiko asioita opettaa paremmin kuin nykyään tehdään?
Oppivatko kaikki koululaiset samalla tavalla? Voisiko joku koululaisista haluta opiskella omassa rauhassaan ilman opettajaa? Mitä jos toinen koululainen haluaakin puida asioita ryhmässä?
Voisiko oppilaille antaa enemmän vapautta oppia itse ja opettaa toisiaan?
Mitä jos jollakin opiskelijalla jää asioita epäselväksi ja tämän hauraan pohjan päälle rakennetaan lisää?
Opetetaanko nykyään oikeasti tärkeitä asioita? Esimerkiksi kuinka monta tuntia käytämme metaoppimiseen eli oppimisen oppimiseen? Voisiko jollain olla hyötyä vaikkapa lukea tuplanopeudella?
Pitäisikö opetussuunnitelmaa muovata radikaalisti toisenlaiseksi sen takia, että melkein kaikki “ulkoa opeteltava tieto” on löydettävissä helposti muutamalla haulla vaikkapa Googlesta tai Wikipediasta?
Mikä on pohjimmainen syy pitkälle kesälomalle? Minkä ajatuksen päälle tämä on rakennettu? Onko kyse vain siitä harhaluulosta, että oppiminen vaatii pitkän loman vai opettajien saavutetusta edusta?
Onko opetussuunnitelmaa laativassa ryhmässä tarpeeksi halua ja rohkeutta innovoinnille sekä isompien muutosten tekemiselle?
Antaako Opetushallitus yksittäisille kouluille tarpeeksi tilaa innovoida?
Millainen koko koulutuksemme rakenne olisi, jos sen voisi miettiä puhtaalta pöydältä?
Tarvitaanko koko koulutusjärjestelmää enää, kun tieto on löydettävissä internetistä?

Ajatuksia herättäviä kysymyksiä löytyy kyllä paljon enemmänkin. En mene nyt niihin, vaan mieleeni juolahtaa paljon laajempi kysymys: Mistä tässä koko jutussa on oikeastaan kyse? Ei se, että opettajat pitävät pitkistä lomista. Ei se, että noudatetaan opetussuunnitelmaa. Ei se, että standardoidaan kokeita. Ei se, että oppilaita valmistetaan yliopistoa varten. Ei se, että Yo-kirjoituksista tulee sähköisiä. Ei se, että jokaisesta oppilaasta tulee samanlaisia. No mikä sitten? No tietenkin se, että oppilaat oppivat. Jos joku järjestelmän osa ei tue tätä yksinkertaista asiaa niin hyvin kuin mahdollista, meillä on ongelma.

Opetusjärjestelmän mullistus lähtee siitä, että tiedostamme ongelman olemassaolon. Kun tietoisuus on saavutettu, voidaan lähteä miettimään mahdollisia ratkaisuja ongelmalle. Tästä voi käynnistyä kasa muutoksia, jotka lopulta rantautuvat jollain aikajänteellä ruohonjuuritasolle eli oppimiseen. Muutos voi olla hidasta, mutta se ei saa olla pysäyttävä voima asioiden käynnistämiselle. Jostain on lähdettävä ja itse kannan korteni kekoon tämän artikkelin muodossa.

Ajan tuhlausta

Tuhlasin elämästäni valtavia määrän tunteja peruskoulussa ja lukiossa. Olin “kasin oppilas”. Kävin tunneilla lähinnä sen takia, koska minun piti tehdä niin. Juuri mitään minua kiinnostavaa ei koulussa opetettu. Tunnit olivat lähinnä itselleni sopimatonta passiivista kuuntelua ja koulupäivän loppumisen odottelua, jotta pääsin tekemään jotain mielenkiintoista.

Lukioaikana tilanne hieman helpottui, koska pystyin valitsemaan hieman enemmän itselleni sopivaa tekemistä. Nyt vihdoin pystyin opiskelemaan matematiikkaa, psykologiaa, tietokonemusiikkia ja tietokonegrafiikkaa. Jos näistä valitsisin mielenkiintoisimman aiheen, se olisi psykologia, koska se opetti minut ymmärtämään paremmin itseäni ja tajuamaan ihmismielen ihmeellisyyttä. Vaikka tilanne oli jo parempi, näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut korvata melkeinpä puolet lukiosta muutamalla hyvällä Google-haulla silloin, kun tiettyä tietoa tarvitsen.

Muistan hyvin periodin, kun opettajat laitettiin pakkolomalle kahdeksi viikoksi. Tämä oli koko lukioaikani hauskinta aikaa. Enää ei tarvinnut haaskata aikaa passiiviseen kuunteluun, vaan pystyin käyttämään koulupäivän itseopiskeluun ja kavereideni kanssa asioiden puimiseen. Käytännössä kävelin kirjastoon aamulla ja tulin sieltä pois, kun olin sisäistänyt vaaditut asiat ja tehnyt kaikki vaaditut tehtävät. Tässä säästyi valtavasti aikaa. Ymmärsin vihdoin, että olin haaskannut hirvittävän määrän tunteja opiskelemalla minulle sopimattomalla tavalla.

Mietin paljon sitä, mitä tekisin lukion jälkeen. Vaihtoehtoina olivat ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Kuulin Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskelevalta siskoni mieheltä, Jaakolta, akateemisesta vapaudesta, jossa pystyi päättämään mitä opiskeli ja miten opiskeli. Pääsin jopa maistamaan yliopistoelämää lukioaikana. Jaakko vei minut tutustumaan yliopistoon ja hän vei minut matematiikan luennolle. Kesken luennon Jaakko sanoi minulle, että “nyt ei jaksa tätä enää, lähdetään kahville”. Tämä hetki oli sinetti päätökselleni. Halusin yliopistoon.

Näin tein ja muutaman vuoden päästä löysin itseni tallaamasta yliopiston käytäviä. Yliopisto sujui kuin tanssi. Tein lähes koko opiskeluaikani töitä, sain huippuarvosanoja ja diplomityöni (lopputyö) valittiin vuoden diplomityöksi. Välillä itsekin ihmettelin, että miten ihmeessä pystyin tähän. Avain menestymiseeni yliopistossa oli se, että aiheet olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia ja opiskelin minulle sopivalla tavalla. Kyse oli vain pienestä määrästä ulkoa oppimista ja iso määrä ymmärtämistä. Kun ymmärsi ja osasi soveltaa, sai loistavia arvosanoja. Tarkennukseksi sanottakoon, että minua ei nähty hukkaamassa aikaa luennolla, vaan hoidin oppimisen kotona, töissä ja kahvilassa ystävieni kanssa ajatuksia vaihtaen.

Oppiminen on ollut minulle tärkeää myös yliopiston jälkeen. Opettelen asioita, joita tarvitsen ja jotka kiinnostavat. En tarvitse sen suurempaa opintosuunnitelmaa, opinto-ohjaajaa, arvosteluasteikkoa, lopputöitä, tenttejä tai muuta vastaavaa, vaan opiskelen itseäni varten. Tai no, totta kai opiskelen myös valmennettaviani varten. Ensisijaisesti tosin itseäni varten, koska minun tarvitsee itse hallita asiat suvereenisti, jotta voin olla loistava opettaja.

En myöskään opiskele miten tahansa, vaan hion opiskelutekniikoitani jatkuvasti. Luen e-kirjoja, kuuntelen audiokirjoja ja käyn verkkokursseja. Myös seminaarit ovat minulle tärkeä oppimisen lähde. Nämä ovat mahdollistaneet minulle huippuopetuksen. Suuri ongelma tässä on se, että suuri osa materiaalista on englanniksi ja me tarvitaan Suomeen nyt e-kirjojen, audio-ohjelmien ja verkkokurssien tekijöitä, koska osaamista täällä on yllin kyllin ja kysyntää vielä sitäkin enemmän. Tästä tarpeesta myös Digivallankumous.fi on syntynyt.

Listasin alle viisi (+ bonus) ajatuksia herättävää TED-videota, jotka voivat tuoda päivääsi inspiraatiota ja ne syventävät tässä artikkelissa mainitsemiani asioita. Voit myös osallistua ahaa-elämystesi jakoon, joten kannattaa ottaa paperia ja kynä esille videoiden katselun ajaksi. Artikkelin lopusta löydät ohjeet sille, kuinka voit osallistua tämän artikkelin kirjoittamiseen ja muiden Digivallankumouksen lukijoiden auttamiseen!

Katselunautintoa sinulle! 🙂